Meistä
Puuilo on perustettu vuonna 1982 ja yhtiö on yksi johtavista tavarataloketjuista Suomessa. Vahvasti kasvavalla yhtiöllä on 40 tavarataloa ympäri Suomen sekä verkkokauppa. Tuotevalikoima sisältää rakennustarvikkeet, työkalut, autotarvikkeet, puutarhatarvikkeet, LVI- ja sähkötarvikkeet, eläintarvikkeet, taloustavarat, elintarvikkeet sekä välineet vapaa-aikaan. Puuilo palvelee erityisesti tee-se-itse asiakkaita sekä yrityksiä. Yhtiö tunnetaan aina edullisista hinnoistaan sekä laajasta tuotevalikoimastaan.






Puuilon historia lyhyesti
Puuilo on aloittanut toimintansa puusepänverstaana. Aluksi kauppaa tehtiin kuudella vanhalla linja-autolla, jotka kiersivät ympäri Suomea kylien ja kaupunkien toreilla. Myynnissä oli pienrautatavaraa. 2000-luvun alussa linja-autoista luovuttiin ja myymäläverkostoa alettiin rakentaa.
1982
Pieni puusepänverstas Puolangalla. Rakkaus puutöihin.
1987
Kodin tarvikkeita myydään kuuden linja-auton voimin toreilla ympäri Suomea.
1998
Ensimmäinen myymälä perustetaan Kajaaniin. Linja-autoista luovutaan.
2006
Myymälöitä on nyt jo neljä: Kajaanissa, Oulussa, Kuopiossa ja Vantaalla.
2008
Puuilo avaa verkkokaupan: www.puuilo.fi
2019
Myymälöitä on jo 27 kappaletta ympäri Suomea.
2020
Vuonna 2020 avataan uudet myymälät Kotkaan, Seinäjoelle ja Mikkeliin.
2021
Puuilo listautuu Nasdaq Helsingin pörssilistalle.
2022
Puuilo täyttää 40 vuotta ja kasvu jatkuu! Tänä vuonna avattu myymälät Sastamalaan ja Tornioon.
2023
Tänä vuonna avataan myymälät Lietoon, Keravalle ja Vihdin Nummelaan.
Seuraa Puuiloa Facebookissa ja Instagramissa, niin saat tietää, kun uusia myymälöitä avataan.