Kaasugrillillä valmistat kaikki kesän grilliherkut 

Kaasugrillillä on tarjottavanaan monia etuja perinteiseen hiiligrilliin verrattuna. Laadukkaassa grillissä valmistuvat kätevästi monenlaiset suussa sulavat ateriat, joista on miellyttävää nauttia kauniina kesäpäivänä ulkoilmassa. Kaasugrilli lämpenee nopeasti ja sen käyttö on helposti omaksuttavissa. Lämpötilaa voi säätää kätevästi säätimen avulla, jonka ansiosta erilaisten herkkujen valmistus onnistuu vaivattomasti. Grilli käynnistyy napin painalluksella, ja kunhan kaasupullossa on aina riittävästi kaasua, grillin voi lämmittää kätevästi milloin tahansa. Kaasugrillissä paistuvat tasaisesti niin pihvit ja makkarat kuin erilaiset kasvisruoatkin herkullisine lisukkeineen. 

Valitse kaasugrilli käyttötarpeen mukaan 

Kaasugrillit on suunniteltu siten, että ne pystyvät tarjoamaan korkeat lämpötilat, mikä on avain moninaisten grilliherkkujen valmistamiseen. Reilun kokoisessa kaasugrillissä valmistuvat helposti ateriat isommallekin porukalle. Kaasugrillit eroavat toisistaan erilaisten ominaisuuksiensa puolesta ja saatavilla on esimerkiksi eri lukumäärällä polttimoita varustettuja grillejä. Kahdella polttimolla varustetut pienet kaasugrillit sopivat pienempien ruokamäärien grillaamiseen tai silloin, kun grilliä käytetään satunnaisesti. Kolmella polttimolla varustetut grillit puolestaan ovat kookkaampia vaihtoehtoja, ja niillä grillaa herkut useammalle nautiskelijalle. Saatavilla on myös neljällä ja sitäkin useammalla polttimolla varustettuja grillejä.  

Valikoimistamme löydät esimerkiksi Mefiston laadukkaat isot ja pienet kaasugrillit edullisesti. Useimmissa Mefisto kaasugrilleissä on kätevä sivukeitin, jonka avulla onnistuu esimerkiksi perunoiden keittäminen grillaamisen lomassa.  

Kaasugrillillä grillikausi kestää pidempään 

Kaasugrilliä voi käyttää katetulla terassilla kesäkauden lisäksi myös jopa talvella. Pieni pakkanen ei vielä estä grillin sytyttämistä, mutta paukkupakkasilla se voi olla jo haastavampaa. Viileämmillä ilmoilla grillatessa kannattaa kuitenkin pitää mielessä se, että luukkua ei kannata avata turhaan grillauksen aikana, jotta grilli ei pääse viilenemään. Kaasugrillit on varustettu mallista riippuen erilaisilla grillitelineillä, jotka helpottavat grillaamista. Grillin sisälle integroidulle grillitelineelle asetetaan paistumaan lihat ja kasvikset, kun taas ulkopuolelta löytyvät sivutelineet ovat erinomaisia laskualustoja grillausvälineille sekä vadeille, joille valmiit ruoat voidaan kätevästi siirtää grillistä. Kaasugrilli on hyvä putsata heti käytön jälkeen, ja se olisi hyvä puhdistaa pesuaineella säännöllisesti. Grilliä suojaamaan ja käyttöikää pidentämään kannattaa hankkia suojapeite. 

Meiltä Puuilolta tilaat kätevästi sekä tarpeisiisi parhaiten sopivan kaasugrillin että tarvitsemasi grillausvälineet. Monipuolisena tee-se-itse-ihmisen tavaratalona palvelemme sekä verkkokaupassamme että yli 30 myymälässämme. Tervetuloa tutustumaan laadukkaisiin grilleihimme tarkemmin ja ostamaan meiltä järkihintaan kaasugrilli, jolla valmistat maistuvat grilliherkut vuodesta toiseen.

Rajaa tuotteita
View as Ruudukko Luettelo

2 tuotetta

per sivu
Aseta laskevaan järjestykseen
View as Ruudukko Luettelo

2 tuotetta

per sivu
Aseta laskevaan järjestykseen

Asiakaspalvelu

Ota yhteyttä verkkokaupan asiakaspalveluun tai tavarataloa koskevissa asioissa suoraan tavarataloon.

Tavaratalot

Katso lähimmän tavaratalon aukioloajat tai yhteystiedot. Puuilolla on jo yli 30 tavarataloa ympäri Suomea!

Avoimet työpaikat

Etsimme jatkuvasti innokkaita myymälätyöntekijöitä tavarataloihin eri puolille Suomea!

Peräkärryn vuokraus

Vuokraa peräkärry edullisesti vaikka muuttoavuksi tai isojen tavaroiden siirtoon. Vain 20 €/vrk!