34 myymälää ympäri Suomen! Katso lähin Puuilo

Ei ole olemassa huonoa säätä, on vain vääränlaista pukeutumista. Kun ennen ulos lähtöä tarkistaa säätilan ja pukeutuu sään vaatimalla tavalla, ulkoilusta ja erilaisista aktiviteeteista sekä raikkaasta ulkoilmasta voi nauttia keskeytyksittä. Kesäaikaan pukeutuminen on huomattavasti huolettomampaa, mutta talvisaikaan on tärkeää varustautua useammilla vaatekerroksilla, jotta pakkanen ei pääse puremaan ulkona liikkujaa. Sadekeleillä puolestaan voi suunnata huoletta pihamaalle tai muualle ulkoilemaan, kun yllä ovat vedenpitävät varusteet. Erilaisiin sääolosuhteisiin suunnitellut vaatteet ja kengät ovatkin jokaisen vaatekaapin peruspilareita, joiden on hyvä olla kunnossa.

Pukeudu ulkoilmaan sään mukaisesti

Pakkasen paukkuessa lämpö on tervetullutta jokaiselle meistä. Kun yllä on riittävän lämpimät kengät ja vaatteet, kovempikaan pakkanen ei pääse aivan heti häätämään ulkona liikkujaa sisätiloihin. Talvipukeutuminen lähtee liikkeelle aluskerrastosta, jota voi tarvittaessa täydentää välikerroksella. Takki ja ulkoiluhousut viimeistelevät talvisen ulkovaatetuksen. Myös pipot ja päähineet sekä sormikkaat, rukkaset ja hanskat ovat tärkeitä lämpöä tuottavia elementtejä talvisilla keleillä pukeutumisessa. Yksi esimerkki talvipukeutumiseen sopivista käsineistä on nahkainen palalammassormikas, joka tarjoaa ihastuttavaa lämpöä talvisäähän. Fleecevuorattu palalammassormikas on miellyttävän lämpöinen käsinevalinta paukkupakkasille.

Sadekeleillä puolestaan tärkeässä asemassa ovat sadetakit ja sadeasut. Sateen kestävän asun kruunaavat kumisaappaat ja ulkoilukengät puolestaan täydentävät vaatetuksen muilla keleillä. Hyvin jalassa istuva ja riittävän pitkällä varrella varustettu kumisaapas pitää sukat kuivina kosteammillakin keleillä, kun taas ulkoilukengät, kuten lämpösaappaat ja sandaalit, palvelevat erinomaisesti muissa sääolosuhteissa.

Tilaa kengät ja vaatteet netistä Puuilosta – tai halutessasi voit ostaa ne myös jostakin yli 30 myymälästämme. Olipa kyseessä ulkoilukengät, ulkoiluhousut, hanskat tai rukkaset, löydät meiltä kaikki ne ja paljon muuta. Meillä varustaudut niin talveen, kesään kuin syyssateillekin vaatteilla ja kengillä, jotka löydät meiltä järkihintaan. Tervetuloa tutustumaan tarkemmin ajankohtaiseen vaatteiden ja kenkien valikoimaamme. Kutakin tuotekuvaa klikkaamalla saat esille tarkemmat tuotetiedot ja pääset myös näkemään tuotteiden myymäläsaatavuuden. Tervetuloa Puuiloon tekemään onnistuneita ostoksia!

View as Ruudukko Luettelo

Tuotteet 1-60 / 447

Sivu
per sivu
Aseta nousevaan järjestykseen
View as Ruudukko Luettelo

Tuotteet 1-60 / 447

Sivu
per sivu
Aseta nousevaan järjestykseen

Asiakaspalvelu

Ota yhteyttä verkkokaupan asiakaspalveluun tai tavarataloa koskevissa asioissa suoraan tavarataloon.

Tavaratalot

Katso lähimmän tavaratalon aukioloajat tai yhteystiedot. Puuilolla on jo yli 30 tavarataloa ympäri Suomea!

Avoimet työpaikat

Etsimme jatkuvasti innokkaita myymälätyöntekijöitä tavarataloihin eri puolille Suomea!

Peräkärryn vuokraus

Vuokraa peräkärry edullisesti vaikka muuttoavuksi tai isojen tavaroiden siirtoon. Vain 20 €/vrk!

Toggle Nav