12.5.2021 Myymäläketju Puuilo teki ennätystuloksen – kasvu jatkunut voimakkaana jo useita vuosia

Myymäläketju Puuilo jatkoi kasvuaan ja teki huipputuloksen tilikaudella 2020. Puuilon viime vuosikymmen on ollut nousujohteinen ja samana aikana myös kannattavuus on jatkuvasti parantunut.

Puuilon liikevaihto oli tammikuussa 2021 päättyneellä tilikaudella 238,7 miljoonaa euroa, kun vuotta aiemmin liikevaihto oli 170,5 miljoonaa euroa. Liikevoitto kasvoi edellisvuoden 22,9 miljoonasta eurosta 41,5 miljoonaan euroon. Liikevoittoprosentilla mitattu kannattavuus puolestaan koheni 17,4 prosenttiin.

Myymäläketju on viimeisen kymmenen vuoden aikana kasvattanut myyntiään joka vuosi, keskimäärin noin 23% vuodessa. Toimitusjohtaja Juha Saarelan mukaan menestyksen salaisuus löytyy yksinkertaisesta konseptista.

”Puuilon menestys nojaa kolmeen perusasiaan: laajaan valikoimaan, edullisiin hintoihin ja helppoon asiointiin. Suomalaiset ovat hyvin hintatietoisia ostajia ja meidän asiakaslupauksemme lähtee siitä, että hinnat ovat aina edulliset. Kasvumme perustuu voimakkaaseen asiakasmäärän kasvuun.”

Puuilon valikoima koostuu työkaluista, rakentamisen ja remontoinnin tarvikkeista, kodin-, vapaa-ajan-, pihan-, lemmikkien- ja autoilun tuotteista. Koronavuonna remontointi, mökkeily ja kaikenlainen kotoilu lisääntyi entisestään, mutta Juha Saarelan mukaan taustalla on myös pitkäaikaisempia trendejä.

”Suomalaiset ovat käytännöllisiä ihmisiä ja haluavat pitää hyvää huolta kodeistaan ja kesämökeistään. Puuilon valikoima vastaa tähän tarpeeseen erittäin hyvin.”

Myymäläverkosto laajenee lähivuosina

Puuilo aikoo lähivuosina kasvattaa merkittävästi myös myymäläverkostoaan. Tänä vuonna avattujen Vaasan ja Imatran myymälöiden lisäksi Puuilo suunnittelee avaavansa vielä kaksi myyymälää kuluvan vuoden aikana: kesällä Raumalle ja syksyllä Espoon Laajalahteen. Näiden avausten jälkeen Puuilolla on 34 myymälää sekä voimakkaasti kasvava verkkokauppa. Tuotevalikoima kattaa noin 30 000 artikkelia.

Toimitusjohtaja Juha Saarelan mukaan Puuilo etsii aktiivisesti koko ajan uusia liikepaikkoja ympäri Suomea.

”Puuilon konseptille on kasvavaa kysyntää, mistä kertoo asiakasmäärän kasvu kaikissa ketjumme myymälöissä ja verkkokaupassa. Haluankin kiittää asiakkaita luottamuksesta sekä Puuilon mahtavaa henkilökuntaa työpanoksestaan erityisesti näinä hankalina aikoina. Pyrimme siihen, että avaamme jatkossakin keskimäärin neljä myymälää vuosittain.”

Lisätietoja:

Juha Saarela, toimitusjohtaja, Puuilo Oy, 050 409 7641

Ville Ranta, CFO, Puuilo Oy, 040 555 4995

Kuvia median käyttöön voi ladata Puuilon kuvapankista.