34 myymälää ympäri Suomen! Katso lähin Puuilo

Veneilykauden alkaessa veneenomistajan on aika siirtää vene haluttuun paikkaan. Samoin kauden päättyessä vene tulee saada kuljetettua asianmukaiseen suojaan talvikauden ajaksi. Venetrailerit ovat näppäriä apulaisia veneen kuljettamisessa paikasta toiseen. Olipa kyseessä veneen vieminen kesämökille tai halutulle laiturille, tai siirtäminen talviteloille syksyn saavuttua, laadukkaan trailerin avulla veneen perille kuljettaminen käy kätevästi ja turvallisesti. Kun käytössä on laadukas ja hyvin varusteltu venetraileri, se palvelee vaativimmankin veneilijän tarpeita.

Venetrailereiden suosio on kasvanut viime vuosikymmenten aikana tasaiseen tahtiin, eikä syyttä, sillä veneen siirtäminen talvisäilytyksestä venelaiturille, takaisin talvisäilytykseen tai tarvittaessa huoltoon onnistuu helpoimmin tähän käyttötarkoitukseen suunnitellun trailerin avulla. Sen ansiosta pääsee myös helpommin ja joustavammin hyödyntämään kotivesistöjen lisäksi muitakin vesistöjä.

Veneen kuljettaminen auton perässä onnistuu trailerin avulla vaivatta, kunhan autosta löytyy peräkoukku, johon sen saa kiinnitettyä. Traileria hankkiessa on syytä muistaa ottaa huomioon vetämiseen käytettävän auton sallittu perävaunumassa. Lisäksi on tarpeen arvioida huolellisesti siinä kuljetettavan veneen ja mahdollisten varusteiden paino, jotta kyseisen mallin kantavuuden voidaan varmistua olevan riittävä oman veneen kuljettamiseen.

Puuilosta ostat veneen kuljetusvälineen kätevästi ja vaivattomasti. Laadukkaan ja hinnaltaan edullisen venetrailerin lisäksi valikoimamme sisältää myös vesijettitrailerit vesijettien omistajille. Tervetuloa tutustumaan näiden tuotteidemme tarkempiin tuotekuvauksiin ja ominaisuuksiin. Osta meiltä laadukas ja edullinen traileri, jossa veneesi kulkee auton perässä määränpäästä toiseen varmasti ja turvallisesti, veneilykaudesta toiseen!

View as Ruudukko Luettelo

4 tuotetta

per sivu
Aseta laskevaan järjestykseen
View as Ruudukko Luettelo

4 tuotetta

per sivu
Aseta laskevaan järjestykseen

Asiakaspalvelu

Ota yhteyttä verkkokaupan asiakaspalveluun tai tavarataloa koskevissa asioissa suoraan tavarataloon.

Tavaratalot

Katso lähimmän tavaratalon aukioloajat tai yhteystiedot. Puuilolla on jo yli 30 tavarataloa ympäri Suomea!

Avoimet työpaikat

Etsimme jatkuvasti innokkaita myymälätyöntekijöitä tavarataloihin eri puolille Suomea!

Peräkärryn vuokraus

Vuokraa peräkärry edullisesti vaikka muuttoavuksi tai isojen tavaroiden siirtoon. Vain 20 €/vrk!

Toggle Nav