Aitaverkko on kätevä ja vaivaton ratkaisu pihan aitaamistarpeisiin. Monipuolinen aitaverkko voi toimia vaikkapa kasvi-istutusten ympärille pystytettävänä puutarhaverkkona, joka suojaa kasveja jyrsijöiden hampailta. Puutarhaverkko voi toki kiertää myös koko pihapiirin, jolloin se pitää kutsumattomat eläinvieraat loitolla takapihalta tai puutarhasta ja samalla osoittaa tontin rajat. Verkkoaita toimii myös toiseen suuntaan nelijalkaisten ystävien omistajille – monet pystyttävät sellaisen takapihalleen rajatakseen koirilleen sallitun oleskelualueen.

Pystytä verkkoaita tilapäiseen tai pysyvään käyttöön

Metallinen aitaverkko on ilmava ratkaisu piha- tai puutarha-aitaa pystyttäessä. Aitaverkon reiät mahdollistavat näkyvyyden säilyttämisen aidan läpi, mikä ei ole mahdollista puisten aitojen kohdalla. Aitaverkkoja on saatavilla monella eri korkeudella ja silmäkoolla, mikä helpottaa juuri omiin aitaustarpeisiin sopivimman verkon löytämistä. Verkkoaita pystytetään upottamalla maahan metalliset aitatolpat ja kiinnittämällä metalliverkko tolppien kiinnityskohtiin. Pihan aitaamista suunnitellessa kannattaa ottaa tarkat mitat aidattavasta alueesta, jotta tulee kerralla hankkineeksi riittävän metrimäärän verkkoa.

Olipa aitaamistarve millainen tahansa, verkkoaidan pystyttäminen on aina kätevä ja helposti toteutettava ratkaisu, joka ei vie paljon aikaa. Lisäksi aitaverkon saa irrotettua helposti, jos sille ei enää ole tarvetta. Väliaikainen tarve aitaverkolle saattaa olla esimerkiksi koiranpennun kouluttaminen, jotta se saadaan opetettua pysymään takapihalla. Tai vaikkapa puun taimia istuttaessa tuomaan suojaa herkille taimille luonnossa elävien pieneläinten hampailta. Kun puiden alut ovat päässeet varmaan kasvuvauhtiin, aitaverkon voi halutessa purkaa pihamaan ympäriltä. Toiset taas pystyttävät verkkoaidan pihaan tai puutarhaan aikomuksenaan pitää sitä paikallaan kauemmin. Sekin käy erinomaisen hyvin, sillä metallinen aitaverkko kestää tehokkaasti aikaa ja säävaihteluja.

Kun on tarpeen hankkia kestävä ja helposti pystytettävä puutarhaverkko, Puuilosta löydät aitaverkkoja monessa eri korkeudessa ja silmäkoossa. Samalla hankit kätevästi myös aitatolpat, ja pääset verkon pystytyspuuhiin tuossa tuokiossa. Päivitä meillä asioidessasi kuntoon myös muut pihatarvikkeet ja puutarhatarvikkeet näppärästi yhdellä ostosreissulla. Voit joko tilata tarvitsemasi pihatarvikkeet verkkokaupastamme tai ostaa ne jostakin yli 30 tavaratalostamme, joita löytyy ympäri Suomen. Tervetuloa Puuiloon laittamaan pihasi tai puutarhasi kuntoon tuotteilla, jotka ovat laadukkaita ja hinnaltaan kilpailukykyisiä!

View as Ruudukko Luettelo

31 tuotetta

per sivu
Aseta laskevaan järjestykseen
View as Ruudukko Luettelo

31 tuotetta

per sivu
Aseta laskevaan järjestykseen

Asiakaspalvelu

Ota yhteyttä verkkokaupan asiakaspalveluun tai tavarataloa koskevissa asioissa suoraan tavarataloon.

Tavaratalot

Katso lähimmän tavaratalon aukioloajat tai yhteystiedot. Puuilolla on jo yli 30 tavarataloa ympäri Suomea!

Avoimet työpaikat

Etsimme jatkuvasti innokkaita myymälätyöntekijöitä tavarataloihin eri puolille Suomea!

Peräkärryn vuokraus

Vuokraa peräkärry edullisesti vaikka muuttoavuksi tai isojen tavaroiden siirtoon. Vain 20 €/vrk!