34 myymälää ympäri Suomen! Katso lähin Puuilo

Vapaa-aika tarkoittaa rentoutumiseen ja virkistäytymiseen käytettävissä olevaa aikaa. Vapaa-ajan aktiviteetit toimivat tärkeänä vastapainona työlle ja kaikelle arjen sisällään pitämälle kiireelle. Erilaiset harrastukset ovat monelle mieluista ajanvietettä, ja harrastukset ja vapaa-aika kulkevatkin käsi kädessä. Itselle mieluisan harrastuksen parissa pääsee tehokkaasti irti niin työstä kuin arjen askareistakin, ja akut tulevat samanaikaisesti ladatuiksi mielekkäällä tavalla.

Vapaa-aikaa voi viettää hyvin monella tavalla, ja mieltymykset vaihtelevat henkilöstä toiseen. Yhä useampien mieleen on suunnata vapaa-ajalla luontoon esimerkiksi retkeilemään, vaeltamaan, kalastamaan tai metsästämään. Luonnossa ja raikkaassa ulkoilmassa vietettävä aika virkistää mieltä ja tarjoaa tervetullutta hyötyliikuntaa täysin ilmaiseksi. Luonnossa harjoitettava harrastus kuitenkin toimii sujuvammin, jos käytössä ovat asianmukaiset ja toimivat varusteet. Kun erilaiset erätarvikkeet ja ulkoiluvarusteet ovat kunnossa, luonto pääsee tarjoamaan parastaan riippumatta siitä, minkä aktiviteetin parissa luonnossa haluaa aikaansa viettää.

Kun kyseessä ovat harrastukset ja vapaa-aika, erilaiset urheilulajit ovat nekin erityisen suosittuja. Yksi jatkuvasti suosiotaan kasvattava harrastus on pyöräily. Vapaa-aikana polkupyörän selässä viilettäessä maisemat vaihtuvat nopeasti ja sen lisäksi, että pyörällä pääsee paikasta toiseen kätevästi, saa samalla myös keuhkot täyteen raitista ilmaa ja keholle hyötyjä tarjoavaa liikuntaa. Kun pyöräilemään suunnatessa on vielä varustautunut laadukkailla pyöräilytarvikkeilla, harrastuksesta tulee entistä mielekkäämpää. Pyöräilykypärällä, heijastimilla ja toimivilla pyörän komponenteilla saa parannettua pyöräilyn turvallisuutta, kun taas ajokäsineet, juomapullotelineet ja erilaiset polkupyörämittarit edistävät lajin teknistä toimivuutta ja parantavat ajomukavuutta.

Vapaa-aika sujuu mukavasti itselle mielekkäiden puuhien parissa. Olipa sydäntäsi lähinnä sitten ulkoilu, urheilu tai metsästys, Puuilosta löydät tarvitsemasi varusteet lempilajisi toteutukseen. Tarjoamme upean varustevalikoiman, johon kuuluvien tuotteiden avulla pääset nauttimaan sujuvammista aktiviteeteista kerta toisensa jälkeen. Meiltä ostat harrastustasi täydentävät tuotteet sopivaan hintaan riippumatta siitä, tilaatko tarvitsemasi verkkokaupastamme tai vierailetko jossakin jopa yli 30 tavaratalostamme. Verkkokaupassamme asioimalla saat aina nopean ja varman toimituksen sekä ilmaisen palautuksen. Tervetuloa Puuiloon edistämään harrastuksesi toimivuutta sujuvalla ja kätevällä tavalla!

View as Ruudukko Luettelo

Tuotteet 1-60 / 1271

Sivu
per sivu
Aseta laskevaan järjestykseen
View as Ruudukko Luettelo

Tuotteet 1-60 / 1271

Sivu
per sivu
Aseta laskevaan järjestykseen

Asiakaspalvelu

Ota yhteyttä verkkokaupan asiakaspalveluun tai tavarataloa koskevissa asioissa suoraan tavarataloon.

Tavaratalot

Katso lähimmän tavaratalon aukioloajat tai yhteystiedot. Puuilolla on jo yli 30 tavarataloa ympäri Suomea!

Avoimet työpaikat

Etsimme jatkuvasti innokkaita myymälätyöntekijöitä tavarataloihin eri puolille Suomea!

Peräkärryn vuokraus

Vuokraa peräkärry edullisesti vaikka muuttoavuksi tai isojen tavaroiden siirtoon. Vain 20 €/vrk!

Toggle Nav