Kodin puhtaus on erityisen tärkeää kotona viihtymisen kannalta. Kun paikat ovat järjestyksessä, kotona on mukava viettää aikaa ja rentoutua. Kodin puhtauden ylläpitämisessä keskeisessä roolissa ovat asianmukaiset jäteastiat – niin sisätiloissa kuin pihamaallakin. Kun käytössä ovat laadukkaat ja toimivat roska-astiat, joita on riittävän monipuolisesti, myös eri materiaalien kierrättäminen sujuu huomattavasti vaivattomammin. Kun jokaiselle kierrätettävälle materiaalille on oma lajitteluastiansa ja sekajätteelle omansa, lajittelu onnistuu vaivatta ja tuo materiaalin lajittelijalle kaupan päälle hyvän mielen.

Jäteastiat sisä- ja ulkotiloihin kätevästi Puuilosta

Jätevaunu on toimiva ratkaisu jokaiseen keittiöön. Keittiön alakaapin sisäpuolelle asennettava, kaapista ulos vedettävä jätevaunu sisältää mallista riippuen yleensä joko kaksi tai kolme jätesankoa. Erillisten jätesankojen ansiosta samasta vaunusta löytyvät kätevästi erilliset keräysastiat niin sekajätteelle ja biojätteelle kuin vaikkapa muoville, lasille, metallille tai kierrätyskartongille. Jätevaunun sisältämiin jätesankoihin on saatavana lisävarusteina myös irtokansia, jotka pitävät hajut tehokkaasti sankojen sisäpuolella.

Muualle kotiin, kuten kylpyhuoneeseen, WC-tiloihin, lastenhuoneeseen tai kotitoimistoon, kätevä roska-astia on poljinroskakori, jonka kansi avautuu näppärästi poljinta jalalla painamalla ilman, että astiaan tarvitsee koskea. Poljinroskakori vie huomattavan vähän tilaa, joten sellaiselle löytää helposti paikan pienemmästäkin huoneesta. Roska-astioiden toista ääripäätä edustavat ulkotiloissa käytettävät suurikokoiset jäteastiat. Muovinen jäteastia on täynnä ollessaankin helppo käsitellä roska-auton kuljettajalle, sillä astian pohjassa on pyörät, joiden avulla raskaamminkin lastattu astia on vaivaton siirtää.

Kun olet aikeissa päivittää kotisi kierrätysjärjestelmää tai on tullut aika hankkia uusi jäteastia pihatien varteen, Puuilo on oikea osoite. Puhtaus on tunnetusti puoli ruokaa ja voit laittaa jätteiden lajittelun kerralla kuntoon laadukkailla roska-astioillamme. Jäteastian kaveriksi tarvitset roskapussia tai jätesäkkiä. Samalla ostoskerralla hankit meiltä kätevästi myös kotisi siisteyden ylläpitoa edesauttavat siivousvälineet. Verkkokaupassamme pääset tutustumaan valikoimastamme löytyvien erilaisten jäteastioiden ja siivousvälineiden ominaisuuksiin näppärästi kutakin tuotekuvaa klikkaamalla. Samalla saat myös näkyville kunkin tuotteen myymäläsaatavuuden, mikäli haluat asioida mieluummin paikan päällä myymälässä. Tervetuloa nauttimaan sujuvasta kaupanteosta joko ympäri vuorokauden palvelevaan verkkokauppaamme tai johonkin yli 30 tavaratalostamme ympäri Suomen.

View as Ruudukko Luettelo

Tuotteet 1-60 / 80

Sivu
per sivu
Aseta laskevaan järjestykseen
View as Ruudukko Luettelo

Tuotteet 1-60 / 80

Sivu
per sivu
Aseta laskevaan järjestykseen

Asiakaspalvelu

Ota yhteyttä verkkokaupan asiakaspalveluun tai tavarataloa koskevissa asioissa suoraan tavarataloon.

Tavaratalot

Katso lähimmän tavaratalon aukioloajat tai yhteystiedot. Puuilolla on jo yli 30 tavarataloa ympäri Suomea!

Avoimet työpaikat

Etsimme jatkuvasti innokkaita myymälätyöntekijöitä tavarataloihin eri puolille Suomea!

Peräkärryn vuokraus

Vuokraa peräkärry edullisesti vaikka muuttoavuksi tai isojen tavaroiden siirtoon. Vain 20 €/vrk!