Keittiön toimivuus on huomattavan tärkeää jokaisessa kodissa. Erilaiset keittiötarvikkeet ovat keskeisessä roolissa, kun puhutaan ihanteellisesti toimivasta keittiöstä. Astioiden, aterimien ja tarjoiluvälineiden lisäksi myös keittiötarvikkeet kaipaavat joskus joko täydennystä tai päivitystä uusiin. Muiden keittiötarvikkeiden ohella myös kertakäyttöastiat ovat oiva lisä keittiössä niin kesäisiä piknik-retkiä varten kuin talvisaikaan nuotion ääreen suunnatessa. Lisäksi kertakäyttöastiat palvelevat erinomaisesti lastenkutsuilla, sillä niiden ansiosta voidaan välttyä sekä juhlien jälkeiseltä tiskivuorelta että astioiden rikkoutumiselta, jos juhlavieraina ovat pienemmät piltit.

Keittiötarvikkeet muodostavat monipuolisen kategorian, joka sisältää tarvikkeita laidasta laitaan. Kertakäyttöastioiden lisäksi niihin lukeutuvat monet pienet, mutta sitäkin tärkeämmät tarvikkeet. Esimerkiksi leivonta-alusta on oiva esimerkki keittiötarvikkeesta, joka on hyvä olla olemassa leipomisinnon iskiessä. Leivonta-alustaa käyttämällä vältyt sotkemasta ja kuluttamasta keittiön työtasoa, minkä lisäksi saat juuri leipomiseen sopivan materiaalin tarjoaman hyödyn. Pizzalapio puolestaan on kätevä apuväline kotitekoisen pizzan himon yllättäessä, ja sen avulla siirrät kätevästi paistettavan pizzan uuniin tai pizzauuniin ja otat valmiin pizzan pois uunista.

Keittiötarvikkeisiin lukeutuvat myös erilaiset paistovälineet. Paistinpannu on joka kodin luottoväline, ja paistinpannuja on hyvä löytyä vähintään kahdessa koossa, jolloin pannuista voi valita kuhunkin paistotarpeeseen sopivimman vaihtoehdon. Bbq-uunikorissa puolestaan valmistuvat suussa sulavat grilliherkut niin grillissä kuin uunissakin. Käyttämällä grillikoria grillissä vältyt näppärästi grillin jatkuvalta puhdistamiselta. Kylmätuotteiden puolelta autossa mukana kuljetettava, kompressorikäyttöinen kylmäarkku pitää kylmänä suuremmankin määrän elintarvikkeita ja virvokkeita, ja toimii oivana apulaisena niin pidemmillä automatkoilla kuin luontoon suuntautuvilla retkilläkin.

Kun kodin keittiön tarpeet ovat kunnossa, ruoanlaitto ja leipominen sujuvat miellyttävästi kerta toisensa jälkeen. Kertakäyttöastiat, leivonta-alusta, pizzalapio tai kylmäarkku – nämä ja lukuisat muut pienet, mutta välttämättömät keittiötarvikkeet hankit kätevimmin Puuilosta. Monipuolisen keittiötarvikkeiden valikoiman lisäksi löydät meiltä myös kodintekniikkaa, joka täydentää niin keittiösi kuin muun kotisi tehden arjesta entistä toimivampaa. Verkkokaupassamme pääset tutustumaan valikoimastamme löytyvien erilaisten keittiötarvikkeiden ja kodin teknisten tuotteiden ominaisuuksiin näppärästi kutakin tuotekuvaa klikkaamalla. Tervetuloa tekemään mutkattomasti sujuvia ostoksia verkkokaupassamme tai jossakin yli 30 tavaratalostamme ympäri Suomen.

View as Ruudukko Luettelo

Tuotteet 1-60 / 1016

Sivu
per sivu
Aseta laskevaan järjestykseen
View as Ruudukko Luettelo

Tuotteet 1-60 / 1016

Sivu
per sivu
Aseta laskevaan järjestykseen

Asiakaspalvelu

Ota yhteyttä verkkokaupan asiakaspalveluun tai tavarataloa koskevissa asioissa suoraan tavarataloon.

Tavaratalot

Katso lähimmän tavaratalon aukioloajat tai yhteystiedot. Puuilolla on jo yli 30 tavarataloa ympäri Suomea!

Avoimet työpaikat

Etsimme jatkuvasti innokkaita myymälätyöntekijöitä tavarataloihin eri puolille Suomea!

Peräkärryn vuokraus

Vuokraa peräkärry edullisesti vaikka muuttoavuksi tai isojen tavaroiden siirtoon. Vain 20 €/vrk!