ILON PÄIVÄT 30.9.-13.10. katso tarjoukset >

Retkikeittimet ja risukeittimet

Retkikeittimillä valmistat ruoat vaativissakin olosuhteissa

Retkikeittimet ja risukeittimet ovat kätevä tapa valmistaa ruokaa retkeillessä. Tehokkailla välineillä ruoanlaitto käy nopeasti, ja lopputuloksena syntyy herkullista ruokaa ulkoilun lomaan. Ulkona syödessä ruoka maistuu paremmalta, ja täydellä vatsalla jaksaa taas nauttia luonnon helmasta täysin rinnoin. Retkikeitin on pienen kokonsa ansiosta helppo kantaa mukana.

Sopiva retkikeitin käyttötarkoituksen mukaan

Kun valitsee retkikeitintä, on hyvä ottaa sen tuleva käyttötarkoitus huomioon. Pitkät vaellukset etenkin talvisin vaativat erilaiset välineet kuin satunnainen retkeily. On myös hyvä miettiä, onko tarkoituksena tehdä ruokaa yhdelle ruokailijalle vai isommalle seurueelle. Keittimien painot myös vaihtelevat, mutta omat retkeilyaikeet saattavat vaikuttaa painon merkitykseen. Mikäli esimerkiksi matkaa paljon veneellä eikä keitintä kanna pitkiä matkoja, voi hyvin valita painavammankin keittimen. Ennen retkelle lähtöä keitin kannattaa koekäyttää, jotta sen käyttö on hallittua ja turvallista.

Vaihtoehto retkikeittimelle on risukeitin. Risukeittimessä poltetaan nimensä mukaisesti risuja ja muuta metsästä löytyvää, kuten käpyjä, tuohta tai puunpalasia. Risukeitin koostuu metallisesta kehikosta, jonka sisälle tuli tehdään. Sen päälle voidaan asettaa kattila, pannu tai paistinpannu samaan tapaan kuin retkikeitintä käyttäessä. Risukeitin on kevyt ja pieneen tilaan menevä keitin, joka on helppo kantaa retkeillessä mukana.

Miten huollan retkikeittimeni?

Retkikeittimen pitkän käyttöiän takaat asianmukaisella käytöllä ja huoltamisella. Retkikeittimellä ruokaa valmistaessa tulisi käyttää ainoastaan puisia tai muovisia välineitä, jotta pinnat pysyvät ehjinä. Retkikeitintä täytyy aina vahtia sen ollessa päällä, eikä sen kattiloissa tulisi säilöä ruokaa, sillä ruoka voi värjätä ja tuhota kattilan pintaa. Käytetyt kattilat ja pannut tulisi aina pestä käytön jälkeen. Mikäli kattilat ovat pinnoitettuja, ne tulisi pestä käsin harjalla ja neutraalilla käsienpesuaineella.

Vie retkeilynautintosi uudelle tasolle ja osta nyt retkikeitin Puuilosta. Katso myös muut retkeilyvarusteet, joiden avulla saat retkeilystä vielä enemmän irti. Osta retkeilytuotteet helposti verkkosivuiltamme tai tutustu tuotteisiin lisää yli 30 myymälässämme, jossa asiantuntevat myyjämme auttavat valitsemaan juuri sinun tarpeisiisi sopivat ulkoiluvarusteet.

Asiakaspalvelu

Asiakaspalvelumme auttaa myyntiin, tilauksiin, tuotetietoihin sekä toimituksiin liittyvissä asioissa.

Tavaratalot

Katso lähimmän tavaratalon aukioloajat tai yhteystiedot. Puuilolla on jo yli 40 tavarataloa ympäri Suomea!

Avoimet työpaikat

Etsimme jatkuvasti innokkaita myymälätyöntekijöitä tavarataloihin eri puolille Suomea!

Peräkärryn vuokraus

Vuokraa peräkärry edullisesti vaikka muuttoavuksi tai isojen tavaroiden siirtoon. Vain 20 €/vrk!

Ajankohtaiset tuotteet

Ajankohtaiset tuotteet