Tämän päivän autot on varustettu sähköjärjestelmillä, jotka vaativat akulta paljon. Autojen lisääntynyt sähkönkulutus sekä lyhyet ajomatkat kuormittavat akkua ja sitä kautta myös lyhentävät akun käyttöikää. Tästä johtuen auton akku kaipaa aika ajoin uusintaa. Akkujen lisäksi myös erilaiset akkutarvikkeet ovat keskeisiä tarvikkeita akun ja koko auton toimivuuden kannalta. Akkutarvikkeista tärkein on akkulaturi, jollainen on hyvä omistaa paukkuvien talvipakkasten varalle. Kun akku on tyhjentynyt, eikä autoa saa käyntiin pakkasaamuna töihin lähtiessä, akkulaturi pelastaa tilanteen ladaten akkuun virtaa, jotta matka pääsee alkamaan. On hyvä pitää mielessä, että akku ei pidä kylmästä, ja pakkasen paukkuessa täydessäkin akussa on käytettävissä arviolta noin puolet koko akun kapasiteetista. Tästä johtuen laturi on hyvä olla olemassa kiperien tilanteiden varalta.
Tämän päivän akkulaturit ovat tehokkaampia kuin koskaan aikaisemmin. Useimmat laturit on varustettu älykkäällä toiminnolla, jonka ansiosta laturi lopettaa latauksen ajoissa ilman, että ylilataamista pääsee syntymään. Lisäksi tämän päivän auton akkulaturit ovat myös niin turvallisia, ettei niiden käytössä pääse syntymään vahinkoa, vaikka laturi kytkettäisiin väärin paikalleen. Auton lisäksi monipuolista laturia voi hyödyntää myös muissa tarpeissa, kuten esimerkiksi ruohonleikkurin, asuntovaunun, moottoripyörän tai mönkijän lataamisessa.
Kuten autotkin, myös niiden akkujen laturit ovat kehittyneet huomattavissa määrin ajan saatossa. Älylaturi sekä suorittaa latauksen että ylläpitää auton akkua – tehokkaasti ja turvallisesti. Lisäksi älylaturi myös optimoi virransyötön tarkkaillen akun tilaa jatkuvasti. Ylläpitolaturi puolestaan on auton akkulaturi, joka antaa akulle sen verran virtaa, että akku säilyttää hyvän varaustilan, auttaen samalla välttämään ylilatausta. Ylläpitolaturi tarkkailee akun varaustilaa jaksottaen latausta siten, että akun käyttöiän kuluminen hidastuu. Latureiden lisäksi tehokas apulainen kiireiseen arkeen on myös apukäynnistin, joka välittää hetkellisesti akkuun suuremman virtamäärän, jonka ansiosta auton saa käyntiin. Apukäynnistin sopii siis virrantuottoon nopeassa tarpeessa, lataamatta akkua täyteen.
Osta nyt Puuilosta akkulaturi, älylaturi tai apukäynnistin, joka pelastaa hädästä pakkasaamuina. Samalla ostoskerralla voit pistää meillä kuntoon kaikki autotarvikkeet. Hanki tarvitsemasi autovarusteet kätevästi joko verkkokaupastamme tai jostakin yli 30 tavaratalostamme. Tervetuloa onnistuneille ostoksille!