24.6.2020 Perttu Partanen nimitetty Puuilon markkinointijohtajaksi
Perttu Partanen on nimitetty Puuilon markkinointijohtajaksi 8.6.2020 alkaen. Partasella on pitkä tausta kodintekniikan vähittäiskaupasta. Ennen siirtymistä Puuiloon hän vastasi Expertin ja vuodesta 2016 alkaen Powerin markkinoinnista Suomessa.
“Puuilon kasvu jatkuu ja olen iloinen, että saamme Pertun mukaan. Uskon, että Perttu tuo nopeasti kasvavaan ketjuumme vahvaa markkinoinnin kokonaisvaltaista osaamista ja näkemystä,” toteaa toimitusjohtaja Juha Saarela.
“Olen erittäin innoissani mahdollisuudesta liittyä Puuilon kasvavaan joukkoon. Puuilon konsepti on erinomainen ja viime vuosien kasvuluvut kertovat siitä, että asioita on tehty oikein ja olemme oikealla tiellä. Uskon kuitenkin, että Puuilo on vasta menestystarinansa alussa,” kertoo Perttu Partanen.
Lisätietoja
Juha Saarela, toimitusjohtaja, +358 50 409 76 41
Perttu Partanen, markkinointijohtaja, +358 40 4873425