29.11.2016 - Puuilo laajentaa ja avaa tavaratalot Kaarinaan ja Lempäälään

Puuilo avaa keväällä 2017 kaksi uutta tavarataloa, jotka sijoittuvat Kaarinaan ja Lempäälään. Kaarinan tavaratalo avataan Jännekadulle ja Lempäälän tavaratalo Ideaparkin viereen Realparkkiin. Molempien tavaratalojen henkilökunnan rekrytoinnit aloitetaan alkuvuodesta 2017. Puuilolla on tämän jälkeen yhteensä 18 tavarataloa ympäri Suomen.

 

”Puuilon kasvu jatkuu vahvana. Kuluvan tilikauden myynninkehitys on jatkunut kaksinumeroisin prosentein. Myös yhtiön vertailukelpoinen myynti on tukevasti plussalla. Kasvustrategiamme mukaisesti, etenemme määrätietoisesti kohti tavoitettamme tuplata tavarataloverkoston koko Suomessa. Haemme jatkuvasti uusia kauppapaikkoja Suomen suurimmista kaupungeista ja lisää avausuutisia on varmasti luvassa lähitulevaisuudessa”, sanoo Puuilon toimitusjohtaja Markku Tuomaala. 

 

Puuilo on avannut aiemmin tänä vuonna uudet tavaratalot Ouluun ja Kouvolaan. 

 

Lisätietoja:

Markku Tuomaala, toimitusjohtaja, Puuilo Oy, +358 40 540 56 70

Ajankohtaiset tuotteet