8.5.2020 Puuilon kasvu jatkuu, uusi tavaratalo Vaasaan

Puuilo avaa uuden tavaratalon Vaasaan Klemettilään. Uusi tavaratalo rakennetaan samalle tontille, jossa toimii jo ennestään LIDL. Tavoitteena on, että avajaisia vietetään alkuvuodesta 2021.

”Olemme kauan hakeneet sopivaa paikkaa Vaasasta Puuilon myymälälle ja löysimme hyvän ratkaisun yhteistyössä vaasalaisten alan toimijoiden kanssa. Vaasan Puuilo tulee olemaan ketjun 31. myymälä. Vaikka Puuilo on vanha, lähes 40 -vuotias yhtiö, olemme Pohjanmaalla varsin uusi ja tuntematon toimija. Uskomme, että yllätämme vaasalaiset asiakkaat valikoimamme monipuolisuudella. Vaasan markkina-alue ympäristöineen on kaikilta osin meille sopivan kokoinen ja etäisyys muihin myymälöihimme on sopiva. Tänä poikkeavana aikana on mukava kertoa myös kasvusuunnitelmista. Kauppakonseptillemme on markkinassa vahvaa kysyntää ja valtakunnallinen tunnettuutemme on selvästi kasvanut. Koronavirusepidemiasta huolimatta, alkuvuoden myyntimme on kasvanut vahvasti kaikissa ketjumme 29 myymälässä ja verkkokaupassamme. Avasimme viime vuonna neljä uutta myymälää, joiden avaukset onnistuivat erinomaisesti. Etsimme aktiivisesti myös muita laajentumiskohteita pääkaupunkiseudulta sekä muualta Suomesta. Suunnittelemme lähivuosina ainakin kymmenen uuden tavaratalon avaamista Suomessa”, sanoo Puuilon toimitusjohtaja Juha Saarela.

Puuilo avasi uuden myymälän helmikuussa Kotkaan ja maaliskuun lopussa Seinäjoelle. Yhtiö avaa vielä loppuvuonna uuden myymälän Mikkeliin. Lisäksi Puuilo uudelleensijoittaa olemassa olevat myymälät Lahdessa ja Oulussa rakenteilla oleviin myymälätiloihin.

Lisätietoja:

Juha Saarela, toimitusjohtaja, Puuilo Oy, +358 50 409 7641

Ajankohtaiset tuotteet