34 myymälää ympäri Suomen! Katso lähin Puuilo

Kasvihuone on viherpeukalon ehdoton lempipaikka, jossa voi kasvattaa niin erilaisia taimia, kesäkeittiön herkullisia vihanneksia kuin kylmyydelle arkoja kukkiakin. Jos ikkunalaudan viljelytila ei tunnu enää riittävältä, kasvihuoneen hankkimalla saat kerralla runsaasti lisätilaa harrastuksesi yllläpitämiseen. Reilun kokoisessa kasvihuoneessa on tilaa kasvattaa niin kurkut, tomaatit kuin salaatitkin, tai mitä ikinä mieli tekeekin kasvattaa. Omassa kasvihuoneessa kasvatetut vihannekset maistuvat herkullisilta ja kruunaavat jokaisen kesäisen aterian.

Kasvihuoneen hankinnassa liikkeelle kannattaa lähteä tarvittavasta viljelytilasta. Saatavilla on monenkokoisia ratkaisuja erikokoisiin tarpeisiin. Halutun kasvatustilan lisäksi kannattaa huomioida se, onko aikomus myös viihtyä kasvihuoneessa oleskelemalla ja vehreästä ympäristöstä nauttimalla vaikkapa huoneeseen sijoitetussa lepotuolissa mukavasti istuen ja kirjaa lukien. Huomionarvoinen seikka on myös se, halutaanko ruukut ja viljelytarvikkeet säilyttää kasvihuoneessa vai erillisessä varastotilassa, ja tarvittaessa niille kannattaa varata oma nurkkaus. Entä minkä kokoinen viljelyratkaisu mahtuu omalle takapihalle? Myös tämä on ratkaiseva tekijä omiin tarpeisiin sopivan viljelyspaikan valinnassa. Pienikokoinen, hinnaltaan edullinen kasvihuone sopii hyvin esimerkiksi parvekkeelle tai terassin seinustalle ja niissä viljeltäviä kasveja hoidetaan ja kastellaan ulkopuolelta käsin.

Suuremman kasvihuoneen voi varustaa kätevällä kastelujärjestelmällä, joka huolehtii kasvien riittävästä kosteustasosta esimerkiksi työpäivien tai kesälomareissujen ajan. Myös lämmitin on oiva hankinta, sillä sen tarjoama lämpö aikaistaa kasvukautta ja sitä kautta myös sadon saantia. Jos kodin tai mökin pihalla kasvaa pensaita, erilaiset pensastuet ovat nekin olennainen hankinta asiaan vihkiytyneelle viherpeukalolle. Kätevät pensastuet sopivat yhtä lailla niin marjapensaiden kuin suurempien puutarhakasvien tukemiseen.

Olitpa aikeissa hankkia avomallisen tai suljetun kasvihuoneen, hanki edullinen kasvihuone kätevästi Puuilolta. Meiltä löydät myös näppärät pensastuet ja kasvituet pensaitasi ja kasvejasi suojaamaan. Palvelemme joustavasti ja monipuolisesti, joten voit asioida joko kattavassa verkkokaupassamme tai jossakin yli 30 tavaratalostamme. Tee-se-itse-ihmisen tavaratalona tarjoamme laajan valikoiman tuotteita niin pihaan ja puutarhaan kuin muihinkin tarpeisiin. Tarjoamme edullisten hintojen lisäksi myös nopean ja varman toimituksen. Tervetuloa hankkimaan meiltä laadukkaat tuotteet – aina järkihintaan!

Asiakaspalvelu

Ota yhteyttä verkkokaupan asiakaspalveluun tai tavarataloa koskevissa asioissa suoraan tavarataloon.

Tavaratalot

Katso lähimmän tavaratalon aukioloajat tai yhteystiedot. Puuilolla on jo yli 30 tavarataloa ympäri Suomea!

Avoimet työpaikat

Etsimme jatkuvasti innokkaita myymälätyöntekijöitä tavarataloihin eri puolille Suomea!

Peräkärryn vuokraus

Vuokraa peräkärry edullisesti vaikka muuttoavuksi tai isojen tavaroiden siirtoon. Vain 20 €/vrk!

Toggle Nav