Your company account is blocked and you cannot place orders. If you have questions, please contact your company administrator.

Kotivara - näin kokoat selviytymispakkauksen

Kotivaralla tarkoitetaan ruokaa, juomaa ja muita tarvikkeita, joilla talous pärjää tarvittaessa poikkeustilanteessa. Viranomaisten suositusten mukaisesti jokaisessa kodissa tulisi olla valmiudet selvitä itsenäisesti kolmen vuorokauden ajan. Häiriötilanteita voi aiheuttaa esimerkiksi tapaturma, sähkökatkot tai jakeluhäiriöt, jolloin kauppaan ei pääsekään. Hätävara on hyvä myös tilanteessa, jossa sairastut ja joudut vaikkapa olemaan karanteenissa. 

Kotivaran ei tarvitse olla erillinen ruokavarasto, vaan sen tulisi sisältää hyvin säilyviä tuotteita, joita perhe muutenkin käyttää. Tärkeintä olisi, että perhe ja lemmikit selviäisivät tarvittaessa 72 tunnin ajan. Ruoan lisäksi kotoa tulisi löytyä kanistereita tai kannellisia ämpäreitä, joilla pystyy tarpeen tullessa hakea vettä. Tämän lisäksi kotona olisi hyvä säilyttää muutama litra pullovettä. Vedentarve on päivittäin juomaveden, hygienian ja ruoanlaiton osalta 10–20 litraa per henkilö.  

Kotivaran olisi hyvä sisältää:

Saatat tarvita myös:

Kotitaloustuotteet

  1. Plastex vesiastia hanalla 10L
    12,99
  2. Varta LR6/AA paristo 12kpl
    7,99
  3. MagStorm ensiapulaukku 65-osainen
    14,99
  4. Mustang takkatikut 45kpl 200mm
    1,99

Hygieniatuotteet

  1. Varpu avocado hoitoaine 500ml
    4,69
  2. Erisan hajusteeton deodorantti roll-on 50ml
    -20%
    2,79
    3,49
  3. Lääkeannostelija 1vko
    3,39

Elintarvikkeet

  1. Fazer maitosuklaalevy vaalea 200g
    3,99
  2. Arimex cashew 350g
    5,79

Ajankohtaiset tuotteet