Kivituhkat ja asennushiekat

Kivituhkat ja asennushiekat puutarhaan

Kivituhkat ja asennushiekat ovat monikäyttöisiä tuotteita puutarhaan. Kivituhka on luonnollinen ja tyylikäs pintamateriaali, jota voidaan käyttää esimerkiksi nurmikon reunustamiseen tai kulkuteiden päällystämiseen. Asennushiekkaa voidaan käyttää esimerkiksi laattojen ja erilaisten kivetysten asennuksessa. Kivituhkan ja asennushiekan avulla saat aikaan haluamasi kauniit kulkuväylät niin kotipihalle kuin mökillekin.  

Kivituhkat reunustukseen ja saumaukseen

Kivituhka on nimensä mukaisesti murskattua kiviainesta. Kivituhkaa voidaan käyttää monipuolisesti pihamaalla. Käyttökohteita ovat esimerkiksi käytävien pinnat sekä nurmikon reunustaminen, ja tuhkaa voidaan käyttää myös pihakivetyksissä asennus- tai saumaushiekkana. Kivituhkan tiivistys onnistuu kastelemalla hyvin, ja niin saat aikaan kestävän pinnan.

Asennushiekka helpottaa kivetysten asentamista

Asennushiekkaa voidaan käyttää monipuolisesti pihamaalla. Sitä voidaan käyttää esimerkiksi nurmikon ilmaamiseen sekä laattojen asennukseen ja saumaukseen asennushiekkana. Myös erilaisten luonnonkivien sekä liuskekivien asennus onnistuu kätevästi. Leikkihiekka on puhdasta luonnonhiekkaa, jolla voidaan täyttää hiekkalaatikko tai leikkikenttä.

Kivituhkat ja asennushiekat löydät edullisesti Puuilosta. Katso myös muut tuotteet pihalle ja puutarhaan. Tilaa tuotteet kätevästi verkkokaupastamme tai tule käymään yhdessä tavarataloistamme, niin asiantuntevat myyjämme auttavat löytämään oikeat tuotteet juuri sinun unelmien pihamaallesi. Jos haluat tehdä sen itse, tule Puuiloon!

Asiakaspalvelu

Asiakaspalvelumme auttaa myyntiin, tilauksiin, tuotetietoihin sekä toimituksiin liittyvissä asioissa.

Myymälät

Katso lähimmän myymälän aukioloajat tai yhteystiedot. Laaja myymäläverkosto palvelee ympäri Suomea!

Avoimet työpaikat

Etsimme jatkuvasti innokkaita myymälätyöntekijöitä Puuiloihin eri puolille Suomea!

Peräkärryn vuokraus

Vuokraa peräkärry edullisesti vaikka muuttoavuksi tai isojen tavaroiden siirtoon. Vain 20 €/vrk!

Ajankohtaiset tuotteet

Ajankohtaiset tuotteet