Turvallisuus on erityisen tärkeä huomioon otettava seikka kaikissa kodin rakentamiseen ja remontointiin liittyvissä puuhissa. Etenkin talon katolla työskenteleminen vaatii erityistä turvaa, jotta esimerkiksi katon korjaustyöt voivat sujua mahdollisimman turvallisesti ja tehokkaasti. Lisäksi muun muassa lumenpudotus ja nuohoaminen ovat puuhia, jotka onnistuvat huomattavasti turvallisemmin, kun katolle on mahdollisimman turvallista nousta. Erilaiset kattoturvatuotteet ovatkin tärkeitä apulaisia jokaiselle katolla liikkuvalle. Lisäksi rakentamismääräyksissä on säädetty, että kaikille katoilla sijaitseville, säännöllistä käyntiä edellyttäville kohteille on järjestettävä tarkoituksenmukainen, katkeamaton kulkutie.

Kattoturvatuotteet varmistavat turvallisuuden katolla liikkuessa

Onpa kyseessä sitten lumen pudotus, nuohoustyöt tai katon remonttityöt, erilaiset seinätikkaat ja kattotikkaat varmistavat turvallisen pääsyn katolle. Tikkaista voi olla merkittävä apu myös mahdollisen tulipalon sattuessa kohdalle. Riippumatta siitä, onko katon pintamateriaalina pelti, huopa tai tiili, kaikkiin näihin kattomateriaaleihin on mahdollista kiinnittää turvallisuutta huomattavasti lisäävät tikkaat. Toisen katolla työskentelemisen turvaavien tuotteiden ryhmän muodostavat erilaiset päälle puettavat turvavaljaat, joista löytyy kiinnityslenkki turvaköydelle. Muista myös pitävät turvakengät!

Lumiesteet kuuluvat nekin kattoturvatuotteisiin. Lumiesteiden tarkoituksena on estää lunta ja jäätä putoamasta katolta hallitsemattomasti rakennusten lähellä kulkevien ihmisten tai niiden läheisyyteen sijoitetun omaisuuden päälle. Lumiesteet on hyvä sijoittaa etenkin kulkuväylien ja sisäänkäyntien kohdalle, joissa kulkevilla on suurin todennäköisyys jäädä katolta putoavan lumen tai jään alle. Lumiestepaketti on kätevä hankinta, joka sisältää lumiesteiden lisäksi myös kiinnikkeet, joilla lumiesteet kiinnittyvät katolle vaadittavalla tavalla.

Puuilosta löydät turvallisuutta parantavat kattoturvatuotteet, kuten lumiesteet, tikkaat ja turvavaljaat, jotka tekevät katolla liikkumisesta miellyttävää, vailla turhia huolia putoamisesta. Meiltä voit hankkia samalla kertaa myös muut rakennustarvikkeet kattavasta valikoimasta. Ostat meiltä tarvitsemasi tuotteet aina joustavasti ja tietysti edulliseen hintaan – joko ympäri vuorokauden palvelevasta verkkokaupastamme tai jostakin yli 30 tavaratalostamme, joita löytyy ympäri Suomen. Verkkokaupastamme tilaamalla saat tuotteillesi sekä pikaisen toimituksen että palautuksen tarpeen kohdalle tullessa myös ilmaisen palautuksen. Tervetuloa tekemään kotisi turvallisuutta ja toimivuutta parantavia ostoksia kattavan kattomme alle!

View as Ruudukko Luettelo

13 tuotetta

per sivu
Aseta laskevaan järjestykseen
View as Ruudukko Luettelo

13 tuotetta

per sivu
Aseta laskevaan järjestykseen

Asiakaspalvelu

Ota yhteyttä verkkokaupan asiakaspalveluun tai tavarataloa koskevissa asioissa suoraan tavarataloon.

Tavaratalot

Katso lähimmän tavaratalon aukioloajat tai yhteystiedot. Puuilolla on jo yli 30 tavarataloa ympäri Suomea!

Avoimet työpaikat

Etsimme jatkuvasti innokkaita myymälätyöntekijöitä tavarataloihin eri puolille Suomea!

Peräkärryn vuokraus

Vuokraa peräkärry edullisesti vaikka muuttoavuksi tai isojen tavaroiden siirtoon. Vain 20 €/vrk!